Koskenkorvan talo
Koskenkorvan talosta löytyy varhaisimmat merkinnät veroluettelosta vuodelta 1546, jolloin taloa isännöi Pentti Laurinpoika Kokko. Elettiin aikaa juuri ennen Nuijasotaa, kapinaa Klaus Flemingiä ja huoveja vastaan. Vuonna 1598 noin 3500 nuijamiestä kiirehti tästä talon vierestä kohti Santavuorta ja Kapalankangasta, jossa Nuijasodan päättänyt erittäin verinen taistelu käytiin, valitettavasti huovien voitoksi.
Talo sijaitsi aiemmin läheisen hiekkaharjun rinteellä, josta se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Esi-isämme Juho Kuhna, joka osti tilan 1870, kasvatti talon suureksi vilja- ja karjatilaksi. Näillä lakeuksilla usein sanotaan, että maa on verta väkevämpää – siksipä perheen sukunimeksi tuli talon mukaan Koskenkorva, kuten tapana oli.
Juhon poika Mauno jatkoi tilan pitoa ja toimi myös viereisellä viinatehtaalla tarkastajana. Viinatehdas rakentui talon naapuriin 1938-1940 (ikävä kyllä emme tehdasta omista, vaikka saman nimen jaammekin!). Maunon kuoltua talon nykyinen vanha isäntä Martti oli vain 5-vuotias. Vaikeita aikojakin löytyy talon lähihistoriasta.
1998 Martti ja vaimonsa Päivi perustivat matkailuyrityksen Koskenkorvan Trahteerin, jonka tiimoilta tilaa on kunnostettu vieraiden kestitsemistä eli trahteeraamista varten jo usean vuosikymmenen ajan. 2018 poikansa Jaakko, nykyinen seremoniamestari, ja vaimonsa Sari, nykyinen pomoleidi, ovat jatkaneet Trahteerin ja vieraiden hyvänä pitämistä. Saattaapa markilla näkyä myös seuraavaa sukupolvea kirmaamassa…

Etualalla Koskenkorva talo (vaalean värinen) ja ulkorakennukset. Tien toisella puolella naapurina juuri valmistunut viinatehdas. Kuva 50-luvulta.
Haloo, Koskenkorvan Taloo!
info@trahteeri.com
luemme posteja 24/7!
050 300 5530
Sari (toimistoaikoina)
Uutisia Korvalta
- 25.9.2023
Pikkujoulut!
Pikkujoulut pidämme sekä päivä- että ilta-aikaan Koskenkorva Museossa, jonne pitkän pöydän ääreen mahtuu kolmisenkymmentä pikkujouluilijaa. Iltaan mahtuu loistoruokaa, juomaa ja... Lue lisää "Pikkujoulut!"
- 18.9.2023
Tilaa Trahteerin baari tilaisuuteesi!
Kaipaako tilaisuutesi tai tapahtumasi ammattitaitoista ja letkeää koskenkorvalaista anniskelua? Me olemme valmiita auttamaan! Tilaa Trahteerin baari paikalle tilaisuuteen räätälöityine lähijuomineen!... Lue lisää "Tilaa Trahteerin baari tilaisuuteesi!"
Virallisia asioota
Trahteerin Oiva-raportti
Verkkokaupan toimitusehdot
Rekisteriseloste
Trahteerata:
kestitä vieraita
Trahteeri:
paikka, jossa
vieraita kestitään
erityisen hyvin