Siirry sisältöön

KESÄTYÖNTEKIJÄHAKU 2023

Koskenkorvan Trahteeri hakee upeaan joukkoonsa kesäksi täydennyksiä! Kesät Trahteerissa ovat hulvattomuuden huipentumaa ja viinatehtaan juurella tapahtuu kaikkea hassua pitkin kesää. Sitä kanssamme kokemaan ja tekemään haemme Saunanlämmittäjää, joka vastaa maankuulujen saunojemme saattamisesta hyvään saunomiskuntoon sekä osallistuu kiinteistönhoidon hommiin. Jos näiden tehtävien lisäksi kiehtoo myös työ ihmisten parissa, voidaan saunanlämmitykseen yhdistellä vaikkapa kahvilatyötä tai anniskelua.

Meillä pääsee tekemään monipuolista työtä ja työ on kokoaikaista, mikäli olet valmis tekemään monipuolisesti matkailutilan töitä. Myös osa-aikaiset työsuhteet onnistuvat ja edellä mainittuja työtehtäviä voidaan yhdistellä työntekijän mielenkiinnon mukaan. Kaikki yhdistelmät ovat totisesti Koskenkorvalla mahdollisia: vuosien saatossa on nähty anniskeluun osallistuva saunanlämmittäjä, maalaustöitä tekevä kokki ja kahvilatyöntekijä, joka musisoi vieraidemme iloksi!

Me vaadimme:
♦️ 16 vuoden ikää, yläikärajaa ei ole.
♦️ Heittäytymistä koskenkorvalaisuuteen, hoksottimia, palvelualttiutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja työmyönteisyyttä uusiakin työtehtäviä kohtaan.
♦️ Anniskelupassia, elintarvikkeita käsitteleviltä myös hygieniapassia.
♦️ Valmiutta työskennellä toukokuun loppupuolelta/kesäkuun alusta elo-syyskuulle saakka.

Me tarjoamme:
♦️ Ainutlaatuisen kesän Koskenkorvalla ainutkertaisessa paikassa.
♦️ Pääsääntöisesti päiväaikaan tapahtuvaa työtä, välillä iltavuoroa kesäisissä tapahtumissa. Työviikkomme on yleensä tiistaista lauantaihin.
♦️ Koskenkorvalaisia työsuhde-etuja sekä huomiota herättävän kohdan CV:seesi.

Tuutko meille töihin? Laita hakemus tulemaan info@trahteeri.com. Lisätietoja myös puhelimitse p. 050-3005530/Sari Koskenkorva.
Työtehtäviä täytämme sen mukaan, kun hyviä tyyppejä löytyy!

‹ Edellinen uutinen Seuraava uutinen ›

Haloo, Koskenkorvan Taloo!

info@trahteeri.com
luemme posteja 24/7!

050 300 5530
Sari (toimistoaikoina)

Trahteerintie 3, 61330 Koskenkorva

Uutisia Korvalta

  • 4.4.2023

    Rehupiikles – Maksalooraa ja Musiikkia!

    REHUPIIKLES saapuu Trahteeriin kahtena iltana pe 28.7. ja la 29.7.2023 ja tällä kertaa runsaiden eväiden kera – luvassa MUSIIKKIA ja... Lue lisää "Rehupiikles – Maksalooraa ja Musiikkia!"

  • 13.3.2023

    Juomalaulukilpailu

    Koskenkorvan Trahteeri julistaa kylän kuulun juoman 70v-juhlien kunniaksi JUOMALAULUKILPAILUN! Mikäpä sen hienompaa, kun juhlissa yhteisen snapsihetken kunniaksi kajauttaa juomalaulu. Välillä... Lue lisää "Juomalaulukilpailu"

Tilaa Trahteerin uutiskirje

Lähetämme kerran-pari kuussa kuulumisia Koskenkorvalta. Osoitetta ei käytetä muuhun eikä luovuteta edelleen.

Trahteerata:
kestitä vieraita

Trahteeri:
paikka, jossa
vieraita kestitään
erityisen hyvin